Syysterveiset, syysterveiset…ūüé∂ūüźĆūüćāūüćĄūü¶Ē

Syksyinen tervehdys Havukoskelta! Viimeiset pari viikkoa on vierähtänyt taas mukavissa tunnelmissa ja iloisen yhdessä puuhastelun parissa. Oikeastaan kaikessa tekemisessä eniten antaa juurikin se yhdessä oleminen, oli homma mitä hyvänsä. Sisätiloissa ollaan jatkettu erilaisia tuolijumppia, viimeisimmissä jumpissa välineenä on ollut voimistelupallo. Musiikki on myös tärkeä tekijä liikkumisen ilon löytymisessä ja kuluneella viikolla kaiuttimista on soinut useaan otteeseen The Beatles. Musiikkitoiveita ja musiikista heränneitä ajatuksia ja tunteita on pohdittu monesti porukalla. Paljon on jumpattu myös kotimaisten valssien ja tangojen tahtiin. Tärkeimpänä kuitenkin aina kiva fiilis.

Viimepäiviin on mahtunut reilusti myös ulkoilua. Ollaan käyty paljon kävelemässä erilaisia reittejä lähiympäristössä. On ollut kiva yhdessä ihmetellä kuinka nopeasti luonto muuttuu ja kaikki näyttää kovin syksyiseltä. Mielenkiintoista on myös se, kuinka eri tavoin ja toisaalta myös samalla tavalla eri ihmiset näkevät syksyn ja vaihtuvat vuodenajat. Yhdelle muutos on ihanaa, kun taas toisen mielen valtaa haikeus.

Ajatuksista ja tunteista sekä aina niin tärkeistä ja merkityksellisistä muistoista on puhuttu erilaisissa keskustelutuokiossa. Yksi tykätty ja keskustelua herättänyt aihe on ollut vanhat sananlaskut. Ne sulkevat sisäänsä mielenkiitoisia ajatuksia ja visauksia sekä toisinaan saavat ajattelemaan että maailma on onneksi muuttunut monessa asiassa parempaan. Vanhanaikaiset kasvatusmenetelmät ja kuri ovat mm. ollut aihe joka on herättänyt keskustelua ja pohdintoja siitä, mikä on tai on ollut oikein ja mikä väärin.

Tulevalla viikolla jatketaan jumppia ja jutusteluja. My√∂s tasapainoradat ja torstainen liikuntaklubi sek√§ perjantain Porinapirtti py√∂riv√§t ohjelmassa my√∂s ensi viikolla. Tasapainoharjoittelulla ja alaraajojen lihaskuntoharjoittelulla on t√§rke√§ merkitys monen asukkaan toimintakyky√§ ajatellen. On ollut ihana huomata kuinka mielell√§√§n monet liikkuvat ja tarttuvat erilaisiin ideoihin. Alla viel√§ ensi viikon ohjelma. Ihanaa viikonloppua jokaiselle!ūü§óūüĆĽ

Viikon 39 ohjelma¬†ūüćÉūüćĄūü¶Ēūü§ó

Maanantai
Klo 9.30 Villakodissa viihdytään yhdessä yhteisössä ja ulkoillaan (Virkku)
Klo 13 Havukodissa viihdytään yhdessä yhteisössä (Virkku)
Klo 13.30 Leena-, Mänty- ja Villakodissa hoitajien järjestämää ohjelmaa

Tiistai
Klo 9.30 Onnissa viihdytään yhdessä yhteisössä ja ulkoillaan (Virkku)
Klo 13 Mäntykodissa viihdytään yhdessä yhteisössä (Virkku)
Klo 13.30 Leena-, Havu- ja Villakodissa hoitajien järjestämää ohjelmaa

Keskiviikko
Klo 9.30 Taimissa viihdytään yhdessä yhteisössä ja ulkoillaan (Virkku)
Klo 13 Havukodissa viihdytään yhdessä yhteisössä (Virkku)
Klo 13.30 Leena-, Mänty ja Villakodissa hoitajien järjestämää ohjelmaa

Torstai
Klo 9.30 Liikuntaklubi (Virkku)
Klo 10.30 Vapaaehtoiset ulkoiluttavat asukkaita
Klo 13 Mäntykodissa viihdytään yhdessä yhteisössä (Virkku)
Klo 13.30 Leena-, Havu- ja Villakodissa hoitajien järjestämää ohjelmaa

Perjantai
Klo 10 Porinapirtti Havunneulassa (vapaaehtoiset + virkku)
Klo 13.30 Leena-Mänty- ja Villakodissa hoitajien järjestämää ohjelmaa

Lauantai
Klo 13.30 Leena-, Havu-, Mänty- ja Villakodissa hoitajien järjestämää ohjelmaa

Sunnuntai
Klo 10 Leena-, Havu-, Mänty- ja Villakodissa jumalanpalvelus
Klo 13.30 Leena-, Havu-, Mänty- ja Villakodissa hoitajien järjestämää ohjelmaa

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimiss√§. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimiss√§. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimiss√§. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.