VKO 17

Voi mikä viikko on meillä ollut! Viidessä päivässä kerkeää yllättävän paljon tapahtua, kun yhdessä touhutaan. Alkuviikosta henkilökunta laittoi itsensä likoon sekä Havukoskella, että Valkeakoskella hauskojen olympialaisten merkeissä. Molemmissa oli porukkaa hyvin ja hauskaa riitti!








Viikon aikana on myös ainakin Havu- ja Mäntykodissa valmisteltu vappua mm. tekemällä simaa ja paistamalla munkkeja ja Leenakodissa on taas hauskuteltu hullunkurisilla tehtävillä, pidetty hauskaa ja heiluteltu vappuhuiskaa!

Torstaina pistivät Havukodin hoitajat parastaan ja leipoivat Säätiön asukkaille myytäväksi munkkeja, pullaa ja juomaksi oli tietysti kahvia, mutta myös itse tehtyä simaa! 🥃🥯 Munkit olivatkin jo tunnin sisällä loppuneet, niin hyviä olivat!😋
Pullatkin hävisivät aamupäivän aikana parempiin suihin. Kahvila Mummeli oli täynnä hymyileviä asiakkaita ja porukkaa oli kahvittelemassa niin vuokra-asukkaista, kuin hoivakodeistakin.

VKO 18

Maanantai 2.5.
Klo 10 Havu- ja Mäntykodissa lehdenlukua
Klo 13.30 Leenakodissa kaikissa tiimeissä hoitajien järjestämää ohjelmaa

Tiistai 3.5.
Klo 9.30 Mäntykodissa liikutaan fysioterapeutin johdolla (Virkun tuokio)
Klo 10 Havu- ja Mäntykodissa lehdenlukua
Klo 13.30 Leenakodissa kaikissa tiimeissä hoitajien järjestämää ohjelmaa
Klo 15 Havukodissa hoitajien järjestämä viriketuokio

Keskiviikko 4.5.
Klo 9.30 Havukodissa liikutaan fysioterapeutin johdolla (sään salliessa ulkona)
Klo 10 Havu- ja Mäntykodissa lehdenlukua
Klo 13.30 Leenakodissa kaikissa tiimeissä hoitajien järjestämää ohjelmaa

Torstai 5.5.
Klo 9.30 Leenakodin tasapainorata (Virkun tuokio)
Klo 10 Havu- ja Mäntykodissa lehdenlukua
Klo 13 Mäntykodin tasapainorata
Klo 13.30 Leenakodissa kaikissa tiimeissä hoitajien järjestämää ohjelmaa

Perjantai 6.5. 
Klo 10 Havu- ja Mäntykodissa lehdenlukua
Klo 10 Villakodissa tasapainorata
Klo 13 Havukodissa liikuntaklubi
Klo 13.30 Leenakodissa kaikissa tiimeissä hoitajien järjestämää ohjelmaa
Klo 13.30 Havu- ja Mäntykodissa hoitajien järjestämää ohjelmaa

Lauantai 7.5.
Klo 10 Havu- ja Mäntykodissa lehdenlukua
Klo 13.30 Leenakodissa kaikissa tiimeissä hoitajien järjestämää ohjelmaa
Klo 15 Havukodissa hoitajien järjestämä viriketuokio      

Sunnuntai 8.5. Äitienpäivä
Klo 10 Jumalanpalvelusta katsotaan kaikissa tiimeissä
Klo 13 Leenakodissa vietetään yhteistä äitienpäivää Onnin terassilla
Klo 13.30 Leenakodissa kaikissa tiimeissä hoitajien järjestämää ohjelmaa ja ulkoilua

Ihana lähihoitaja-Sinikka jää piakkoin eläkkeelle ja antoi meille erinomaisen syyn juhlia tänään. Anu laittoi italian kielen taitonsa peliin antaessaan lahjan Säätiön omalle italiattarellemme ❤
Kiitos Sinikka kuluneista vuosista ja ihania, leppoisia eläkepäiviä Italiassa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.